Henkilökohtainen valmennus – mitä, kenelle ja miksi?

Suunta hukassa

Oletko sinä ollut joskus tilanteessa, jossa tuntuu siltä, että yksin et pääse eteenpäin? On kuin seisoisi kymmenen tien risteyksessä, joista jokaisen tienviitta on täynnä toinen toistaan hienompia ohjeita ja neuvoja, mutta joista yhteenkään et osaa tarttua. Seisot siinä ihmetellen, mihin suuntaan pitäisi lähteä. Kokeiletkin ehkä joitain reittejä, saatat jopa löytää sopivan, mutta usein käy niin, että palaat takaisin samaan risteykseen.

Yleismaalliset ohjeet eivät tunnu sopivan sinun elämäntilanteeseesi, vaan kaipaisit jotain henkilökohtaisempaa. Kaipaisit jotakuta, joka auttaisi sinua löytämään oikeaan suuntaan, tarttumaan tuumasta toimeen, jatkamaan eteenpäin haasteistakin huolimatta, kuuntelisi silloin, kun kuuntelijaa tarvitsisi ja pitäisi kädestä kiinni silloin, kun oma askel meinaisi horjua. Joku, jolle voisit hihkua onnistumisia. Joku, jolle voisit avoimesti kertoa myös sen, ettet onnistunut, että et jaksanut tai pystynyt, ja että se joku välittäisi ja sanoisi, että ei ole mitään hätää, tästä jatketaan, yhdessä. Henkilökohtainen valmennus on ehkä käynyt mielessäsi, mutta et kuitenkaan ole uskaltanut tarttua tähän ajatukseen sen enempää, koska saatat ajatella, että valmennus on tarkoitettu vain suuria tavoitteita havitteleville.

Arvaa mitä, suurin osa henkilökohtaiseen valmennukseeni hakeutuvista seisoo juurikin tuollaisessa risteyksessä. Ja tiedätkös mitä, ensimmäinen ja monesti ehkä jopa pelottavin askel on pyytää apua. Kun sen on tehnyt, on jo yhden ISON askeleen lähempänä oikean suunnan löytymistä.

Lue aiemmin kirjoittamani blogiteksti yksilöllisyydestä.

Jotain pitäisi tehdä – mutta mitä?

”Terveet ihmiset pärjäävät itsekseen ja sairaat ihmiset saavat hoitoa. Yksinkertainen jako. Mutta kuinka moni meistä on täysin terve fyysisesti ja psyykkisesti? Ja kuinka moni meistä oikeasti sairas? Aika harva loppujen lopuksi. Suurin osa meistä sijoittuu keskikenttään.” Näin alkaa THL:n blogin Ei terve eikä sairas – kenen puoleen voi kääntyä? -artikkeli, joka nostaa esiin matalan kynnyksen mentaalivalmennuksen roolin ihmisten hyvinvoinnin edistämisessä työelämän näkökulmasta.

Apua tulisi saada jo ennen kuin tilanne karkaa käsistä ja työntekijä joutuu pitkälle sairaslomalle. Artikkelin sanoma on yleistettävissä myös työelämän ulkopuolelle, ihmiselämän kokonaisuuteen, kokonaisvaltaiseen hyvinvoinnista huolehtimiseen. Tilanteeseen, jossa huomataan, että jotain pitäisi tehdä, ennen kuin terveys kärsii, fyysinen toimintakyky heikkenee tai elämänlaatu alkaa laskea. Konkreettisella tasolla tämä voi näkyä esimerkiksi vireystilan alenemisena arjessa, peruskunnon heikkenemisenä, tahattomana painonnousuna, veriarvojen heikkenemisenä tai jatkuvana tyytymättömyytenä elämään. Taustalla saattaa olla muun muassa ravitsemuksen epämääräisyys, vähäinen liikunta, liian vähäinen uni tai ongelmat ihmissuhteissa. Yksikin seikka voi haitata omaa hyvinvointia. Ihminen ei tässä tilanteessa kuitenkaan vielä ole välttämättä sairas, mutta ei täysin tervekään, jos terveyttä tarkastellaan kokonaisvaltaisuuden näkökulmasta. Vähintään mieliala kertoo, ettei kaikki ole niin hyvin kuin voisi olla.

Tässä tilanteessa lääkäristä ei ole monestikaan hyötyä, koska et ole sairas. Terapia saattaa tuntua liian suurelta kynnykseltä ja koet, että tarvitset vain hieman apua päästäksesi eteenpäin. Yksin selviäminen tuntuu lähes mahdottomalta vaihtoehdolta, olethan sitä saattanut jo jonkin aikaa kokeillakin ja todennut palaavasi aina lähtöpisteeseen. Kenen puoleen kääntyä?

Henkilökohtaisen valmentajan.

FullFocus Coaching - Coaching

Henkilökohtainen valmennus apuna matalalla kynnyksellä

Valmentajan palkkaamisesta on tullut yhä yleisempää ja valmentajaan otetaan yhteyttä yhä useammin pienissäkin asioissa, joiden suhteen kokee tarvitsevansa ulkopuolista apua. Tämä on ollut ihana huomata, sillä juuri ne pienet asiat merkitsevät ja niihin tarttuminen on nimenomaan ennaltaehkäisevää työtä oman hyvinvoinnin eteen. Ja kyllä, luit oikein: valmentajan pyytäminen apuun on ikään kuin työntekijän palkkaamista itselleen, oman hyvinvoinnin osastolle. Sinä itse olet oman hyvinvointisi pomo ja koska pomokaan ei välttämättä osaa tehdä kaikkea yksin, hän tarvitsee työntekijöitä auttamaan. Valmennus on palvelu, jonka valmentaja tarjoaa, mutta koska oma hyvinvointi on jokaisen omassa omistuksessa, kannattaa valmennuskin ajatella työsuhteen kautta. Sinä palkkaat valmentajan auttamaan sinua parhaalla mahdollisella, sinulle sopivalla tavalla.

Henkilökohtainen valmentaja on luotettava yhteistyökumppanisi

Valmentajan tehtävänä on vastata tarpeisiisi ja tarjota sellaista valmennusta, joka vie sinua oikeaan suuntaan. Sinä olet vastuussa omasta hyvinvoinnistasi ja loppu viimein päätät, miten valmennusta toteutetaan. Vastuu tuo mukanaan myös velvoitteen tehdä töitä ja nähdä vaivaa oman hyvinvoinnin edistämiseksi. Valmentaja auttaa, muttei tee asioita työnantajansa puolesta. Valmennussuhteen voisi siis nähdä pikemminkin yhteistyökumppanuutena alisteisen pomo-työntekijä -suhteen sijaan. Valmentaja yhteistyökumppanina odottaa sinun tekevän sinulle kuuluvat työt ja pitävän kiinni vastuustasi kumppanuuden suhteen. Sinä taasen odotat, että valmentaja on sinun apunasi, sinua varten. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että valmennettava on avoin ja rehellinen, pyytää apua ja tukea, pyrkii tekemään sen, mitä on yhdessä sovittu ja mikäli jokin tuntuu tökkivän, kertoo myös siitä. Valmentaja taasen kulkee rinnalla, tekee oman osuutensa sovitusti, vastaa avunpyyntöihin, antaa tukea ja on tavoitettavissa sekä kiinnostunut valmennettavan edistymisestä. Parhaimmillaan valmennussuhde on läheinen yhteistyösuhde, jossa vallitsee avoin ja luotettava ilmapiiri ja valmennettava tietää avun olevan lähellä, milloin ikinä sitä tarvitseekaan.

Minä ajattelen, että valmentaja on rinnalla kulkija, matkaopas, suunnannäyttäjä. Tiukoissa tilanteissa valmentaja ottaa tiukemmin kädestä, antaa voimauttavan halauksen ja toimii tukipuuna. Kiihdytyskaistalla valmentaja antaa lisävauhtia, juoksee mukana ja iloitsee onnistumisista yhdessä valmennettavan kanssa. Kun tavoite on saavutettu ja valmennettava pärjää omillaan, valmentaja voi luottavaisin mielin saattaa valmennettavan eteenpäin ja olla ylpeä valmennettavasta, joka on ansiokkaasti työnsä tehnyt.

Ei niin pientä asiaa, etteikö valmentajalta voisi pyytää apua

Yhteydenotto valmentajalle ei vaadi lähetteitä, ei diagnooseja, ei mitään muuta kuin sen, että kokee tarvitsevansa apua oman hyvinvointinsa edistämiseksi. Oli kyse sitten esimerkiksi ruokavalion kuntoon laittamisesta, liikunnan ilon löytymisestä tai itsetunnon vahvistamisesta, jokainen pienikin syy on hyvä syy kysyä valmentajaa avuksi. Joskus apua tarvitsee vain yksittäisen tapaamisen verran, toisinaan taas useamman kuukauden ajan.

Jos kaipaat apua vain pikkuisen, kurkkaapa esimerkiksi Ruokavalioanalyysi-palvelua.

Henkilökohtaista valmennusta elämän eri osa-alueilla

Ihminen on kokonaisuus ja se korostuu omassa valmennusfilosofiassani ja sen myötä myös valmennuspalveluissani. Pidän tärkeänä sitä, että valmentaja pystyy vastaamaan monenlaisiin tarpeisiin ja huomioimaan mentaalisen puolen valmennustyössä. Hyvinvointivalmentajana tulee osata valmentaa niin fyysistä, psyykkistä kuin sosiaalistakin puolta ihmisessä. Vaikka valmennettavan kärkiteema valmennukseen lähtiessä olisikin esimerkiksi ravitsemus, se on aina kuitenkin vain osa kokonaisuutta. Heikon ravitsemuksen taustalla saattaa olla ajanhallinnan haasteita, stressiä, ihmissuhdeongelmia, itseluottamuksen puutetta tai konkreettisesti ravitsemuksellisen tietotaidon vähäisyyttä. Valmennus ei siis ole vain ruokavalioita ja treeniohjelmia, vaan kokonaisvaltaista ihmisen yksilöllistä valmentamista kohti lisääntyvää hyvinvointia.

Yhden tavoitteena voi olla ruokavalion muuttaminen terveellisemmäksi, toisella kaikenkattava elämäntaparemontti, kolmannella liikunnan lisääminen elämään. Joku saattaa tarvita apua arjenhallintaan, joku toinen tarvitsee tukea oman ammatillisen polun löytämiseen. Yksi kamppailee parisuhteensa, toinen vyötärölle kertyneiden kilojensa kanssa. Joku haluaa viikoittaisen hikitreenin ohjatusti, toinen taasen ihmisen, joka kuuntelee ja auttaa ajatuksia eteenpäin. Kukin kamppailee omien haasteidensa kanssa, eikä yhdenkään haaste ole toista vähäpätöisempi. Kokonaisvaltainen henkilökohtainen valmennus kohdistuu juuri sinne, missä valmennusta tarvitaan.

Lue lisää, mitä tarkoittaa kokonaisvaltainen hyvinvointi.

Personal training vai coaching?

Coachingia eli ratkaisukeskeistä valmennusta on ihan kaikessa valmennustyössäni ja oikeastaan se on kaiken perusta. Kasvatusalan ammattilaisena tiedän, että oppiminen on parasta silloin, kun oppija käsittelee itse opeteltavaa asiaa, kyselee ja pohtii ja kun käsiteltävä asia on oppijalle itselle merkityksellinen. Ei silloin, kun joku kaataa valmista tietoa saavista päälle tai kertoo, mitä pitää opetella. Valmentajan tehtävänä on synnyttää valmennettavassa ajatuksia ja saada aikaan toimintaa, joka johtaa tavoitteita kohti. Valmentaja kuuntelee valmennettavan ajatuksia, seuraa toimintaa ja kyselee fiiliksiä ja muokkaa sen mukaan omaa toimintaansa. Tavoitteet ja toimintatavat ovat aina valmennettavasta lähtöisin. Coaching sisältyy siis kaikkeen valmennustoimintaani, mutta sitä voi ottaa myös erikseen, omana palvelunaan, jolloin valmennustapaamiset noudattelevat coachingille tyypillistä toimintamallia.

Personal training -palvelut viittaavat konkreettisemmin ravitsemuksen ja liikunnan saralla valmentamiseen. Tavallisesti personal training yhdistetään liikunnanohjaamiseen, mutta laajemmassa merkityksessä se sisältää myös ohjausta ravitsemuksessa sekä ylipäänsä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kärkiteemojen valmentamisessa (liikunta, ravinto, lepo). Itse koen personal training-käsitteen hyvinkin monimuotoisena ja yhdistettynä ammattitaitoiseen mentaalivalmentamiseen PT pystyy vastaamaan elämän haasteisiin aina ruokalautaselta arjenhallinnan haasteisiin asti.

Valitsetko siis PT- vai coaching-palvelun? Tätä sinun ei tarvitse etukäteen tietää. Riittää, että pyydät apua ja yhdessä mietimme, millainen valmennus olisi sinulle paras. Palvelukuvaukset on ryhmitelty kyseisten otsikoiden alle vain palveluiden selkiyttämiseksi. Lopullinen valmennuskokonaisuus suunnitellaan yhdessä tarpeittesi mukaan.

Henkilökohtainen valmennus räätälöidään elämäntilanteen mukaan

On sanomattakin selvää, ettei kolmen lapsen äiti, jolla on kolmivuorotyö, pysty repeämään aivan kaikkeen. Sinkkuopiskelijalla tilanne voi olla täysin toinen ja aikaa saattaa riittää vaikka mihin, mutta talous ei sitten välttämättä annakaan myöten valmentajan palkkaamiseen. Taloudellinen tilanne vaikuttaa monesti siihen, millaista apua on mahdollista ottaa vastaan. Henkilökohtaisen valmennuksen ajatus on aina se, että valmennuksen sisällön tulee sopia valmennettavan elämään. Jos aika ei riitä neljään kuntosalitreeniin tai lenkkiin viikossa, niitä on ihan turha lähteä edes ehdottamaan. Jos elämä on hektistä ja stressaavaa, kuormittava liikunta siihen lisäksi ei ole monestikaan hyvä vaihtoehto. Jos taloudellinen tilanne on vaikea, valmennuspaketti tulee miettiä sen mukaan, mihin resurssit riittävät ja miten saa parhaimman avun talouteen sopivasti. Myös tavoitteita selkiytetään valmennettavan kanssa yhdessä siten, että ne ovat yhtäältä motivoivia ja omia, toisaalta realistisia sen hetkiseen elämäntilanteeseen.

Mappi Ö:stä jokaiselle samanlaisena jaetut ohjeet eivät kuulu kokonaisvaltaiseen henkilökohtaiseen valmentamiseen. Valmennuksen alussa kartoitetaan tarkasti nykyinen elämäntilanne, taustat ja tavoitteet ja suunnitellaan valmennus näiden mukaan. Valmentajan tärkeä taito on osata luoda valmennettavan tilanteesta kokonaiskuva ja valmennettava sen mukaisesti, yksilöllisesti. Elämäntilanteen muuttuessa valmennuksessakin tehdään muutoksia ja esimerkiksi alun perin sovittu kokonaisvalmennus voidaan vaihtaa toisenlaiseen valmennuspakettiin. Tämä vaatii avoimuutta ja rehellisyyttä valmennussuhteessa.

Yksilöllisesti – aina

Alla muutama esimerkkitapaus erilaisista valmennuskokonaisuuksista, jotta saat paremman käsityksen siitä, mitä kaikkea henkilökohtainen valmennus voi olla. Esimerkit eivät suinkaan ole ainoita vaihtoehtoja, vaan jokaisen kanssa sovitaan muun muassa yksilöllisistä toimintatavoista, valmennuksen kestosta sekä tapaamisten määrästä ja ajankohdasta. Esimerkit eivät ole suoraan yksittäisten asiakkaitteni valmennuskertomuksia, vaan ne on kirjoitettu koontina lukuisten eri asiakkaitteni samankaltaisista valmennustarinoista.

Esimerkkitapaus ”Lissu”

Lissun tavoitteena on saada takaisin kadottamansa liikunnan ilo ja alkaa käydä kuntosalilla. Ruokavalio on hieman retuperällään, kun kiireisessä lapsiperhearjessa ei tunnu olevan aikaa ruuanlaitolle. Elämä on muuten ihan ok, mutta energiaa pitäisi saada lisää, jotta jaksaa touhuta lastenkin kanssa.

Valmennukseksi valitaan kokonaisvalmennus ja alkuun Lissu ottaa lisäohjauksia kuntosalilla kerran viikossa. Lissulle laaditaan liikuntaohjelma, joka toimii kannustimena lähteä liikkumaan. Ohjelmassa huomioidaan sekä aerobinen peruskunto että lihaskunto, kehonhuoltoa ja liikkuvuutta unohtamatta. Liikunnan tavoitteita ei heti aseteta korkealle, vaan edetään pienin askelin, treeni kerrallaan, lapsiperhearjen aikaresurssit huomioiden. Kun treenit alkavat kuntosalilla sujua omatoimisesti ensimmäisen kuukauden jälkeen, Lissu ottaa ohjattuja treenejä vain kerran kuussa.

Lissu täyttää ruokapäiväkirjaa 3 päivän ajan ja sen avulla löydetään ruokavalion haasteet mutta myös toimivat puolet. Ruokavaliomalli suunnitellaan yhdessä Lissun toiveiden ja arjen sujuvuuden pohjalta ja muokataan niitä asioita, jotka kaipaavat muutosta kohti terveellisempää syömistä. Ruokavaliota ei yritetä muuttaa kerralla kuntoon, vaan keskitytään muutoksiin yksi kerrallaan. Ruokavaliomalli toimii ohjenuorana, muttei ole kiveen hakattu tapa syödä. Joustavuus, rentous ja elämänmakuisuus ovat tärkeitä ravitsemuksen kulmakiviä, joihin valmentaja kannustaa valmennuksen aikana.

Lissu täydentää viikkopäiväkirjaa sovitulla tavalla ja valmentaja seuraa sekä kommentoi sitä viikoittain. Koska Lissulla on joka viikko treeniohjaus, sen aikana käydään myös mennyttä viikkoa läpi. Ilman jatkuvia ohjauksia valmennettavan kanssa pidetään valmennuskeskustelu kahden viikon välein. Näiden keskustelujen välissä valmentaja on tavoitettavissa myös puhelimitse ja Lissu tietää, että aina saa kysyä, jos apua tarvitsee. Tulevaa keskustelua voidaan myös aikaistaa, mikäli juttutuokiolle tulee tarvetta jo aiemmin. Lissun tehtävänä on olla avoin ja huolehtia siitä, että valmentaja tietää, missä mennään. Valmentaja kun ei osaa lukea ajatuksia. Kaikesta voi puhua valmentajalle, luottamuksellisesti.

Valmennustapaamisissa jutellaan ruokavalion sujumisesta, liikuntaohjelman etenemisestä, onnistumisista, haasteista. Joskus keskustelu voi kokonaisuudessaan keskittyä johonkin yhteen asiaan, kuten ajanhallintaan, kun taas toisella kerralla saatetaan vain iloita siitä, miten hyvin homma etenee. Keskusteluissa saattaa myös nousta esiin jokin uusi haastekohta, jota aletaan työstämään enemmän. Säännöllinen yhteydenpito on tärkeää, jotta kumpikin pysyy samalla kartalla.

Lissu on valmennuksessa 4 kuukautta, jonka jälkeen hän toteaa valmentajalle, ettei tarvitse enää apua. Lissu kokee saaneensa sen, mitä tarvitsi ja pärjää nyt omillaan. Valmentajalle tämä on hyvä uutinen, sillä tärkein tavoite valmennuksessa on juuri se, että valmennettava saa tarvitsemansa avun, eikä enää tarvitse valmennusta. Valmennus ei ole loppuelämän kestävä työsuhde, vaan toistaiseksi voimassa oleva yhteistyö, jonka tavoitteena on johtaa itsenäiseen työskentelyyn valmennettavan osalta.

Lissun valmennuksen hinta 1. kuukautena on perusmaksu 200 € + treeniohjaukset 3 x 50 €. Treeniohjauksista yhtä ei laskuteta, sillä perusmaksuun kuuluvia erillisiä valmennuskeskusteluja ei joka viikkoisen ohjatun treenin vuoksi tarvita ja näin ollen se hyvitetään yhdestä treenimaksusta. Toisesta kuukaudesta eteenpäin perusmaksu 150 € + ohjaus 1 x 50 €. Kokonais- ja liikuntavalmennuksissa lisäksi tekniikkaopastus on aina ilmainen.

Kaikki valmennushinnat löydät TÄÄLTÄ.

Esimerkkitapaus ”Kaitsu”

Kaitsu elää rentoa opiskelijaelämää. Rentouden haittapuolena hänellä on kuitenkin heikot elämänhallinnan taidot sekä epäterveelliset elämäntavat. Lisäksi Kaitsu ei oikein tiedä, mihin suuntaan elämässään menisi. Taloudellinen tilanne ei kuitenkaan mahdollista kuukausivalmennuksen ottamista, joten Kaitsun kanssa edetään yksittäisillä valmennustapaamisilla. Ensimmäiset 3 tapaamista pidetään 2 viikon välein ja niiden aikana luodaan suunnitelmat ravitsemuksen ja liikunnan osalta. Elämänhallinnan muita osa-alueita sekä oman suunnan löytymistä aletaan tarkemmin käsitellä tulevilla kerroilla, jotka perustuvat coachingiin. Samalla tapaamisten yhteydessä myös seurataan terveellisten elämäntapojen – liikunnan, levon ja ravitsemuksen – omaksumista. Jatkossa tapaamisia on kerran kuussa.

Valmennus maksaa 70 € / h. Kahden ensimmäisen kuun valmennusmaksu on siten 140€ / kk ja tulevien 70 € / kk. Jatkuvaan coaching-prosessiin kuuluu tapaamisten ohella myös yhteydenpito muina aikoina, joten Kaitsu voi tarvittaessa kysyä apua tapaamisten välissäkin ja myös valmentaja kyselee edistymistä.

Puolen vuoden jälkeen Kaitsu kokee löytäneensä elämässään suunnan ja saaneensa elämäntavat kuntoon ja valmennusjakso päättyy. Kaitsu tietää, että jos homma alkaa luisua taaksepäin jossain kohtaa, hän voi aina laittaa valmentajalle viestiä ja pyytää apua.

Esimerkkitapaus ”Hellu”

Hellu haluaa kehittää kuntoaan ja ottaa yhteyttä valmentajaan saadakseen lisäpotkua liikuntaan. Hellu ei niinkään tykkää treenata salilla, vaan hän haluaisi liikkua monipuolisesti ulkona. Hellu ei koe tarvitsevansa apua muihin asioihin, joten hänen kanssaan sovitaan viikoittaisista treeniohjauksista ulkoliikunnan parissa. Ohjauksissa käydään lenkillä, tehdään rapputreeniä, kahvakuulaillaan, treenataan kehonpainolla, hyödynnetään alueen ulkotreenipuistoa, hikoillaan mäkitreenissä, huolletaan kehoa nurmikolla… Huonolla säällä treeni toteutetaan Hellun autotallissa, valmentajan tuomilla kuntoiluvälineillä tai ilman.

Treenien yhteydessä voidaan samalla jutella kaikkea maan ja taivaan väliltä ja liikuntaohjaukset ovatkin Hellulle samalla myös tervetullutta mentaalivalmennusta.

Ohjattu treeni maksaa 50 € / h, eli kuukauden valmennusmaksu määrittyy ohjattujen treenien määrän mukaisesti.

Avun pyytäminen on viisautta

Nämä kolme tapausesimerkkiä ilmentävät sitä, miten erilaisia tarpeita eri ihmisillä voi olla valmennukseen hakeutuessa. Ennen valmennukseen lähtemistä pidetään aina alkukartoitustapaaminen, joko livenä tai etäyhteyksin, eikä se sido vielä mihinkään. Alkukartoitus on tärkeä tilanne tarkastella sitä, millaista valmennusta tarvitset ja myös sitä, sovinko minä valmentajana sinulle – persoonana ja valmennustyyliltäni.

Ei ole heikkouden merkki, jos pyytää apua joltakulta. Ei. Se on viisautta. Avun pyytäminen voi tuntua vaikealta, mutta se kannattaa, sillä ilman tarvitsemaasi apua seisot edelleen siinä samassa risteyksessä, jossa olet jo hetken aikaa seissyt. Yksin ei tarvitse yrittää onnistua – eikä varsinkaan päätä seinään hakaten. Henkilökohtainen valmentaja on apunasi, jos niin pyydät.

Henkilökohtainen valmennus on sijoitus itseen

Tiedän, henkilökohtainen valmennus ei ole ilmaista eikä aina edes halpaa. Kaikilla ei siten ole mahdollisuutta palkata itselleen omaa valmentajaa. Mikäli on mahdotonta maksaa yksilövalmennuksesta, kannattaa tutkia, millaisia ryhmämuotoisia valmennuspalveluita sinulle mieluisalla valmentajalla olisi tarjolla. Ryhmävalmennusten hinta on aina huokeampi kuin yksilövalmennusten, sillä valmennusaika on jaettu kaikkien osallistujien kesken. Ryhmävalmennusten etuna on myös se, että niistä saa vertaistukea muilta ryhmäläisiltä. Mikäli sopivaa ryhmävalmennusta ei ole tarjolla, kannattaa sellaista ehdottaa suoraan valmentajalle ja kerätä vaikkapa oma porukka, jolle haluaisi valmennusta toteutettavan. Mikä olisikaan mukavampaa kuin työporukan yhteinen valmennus työuupumusta vastaan tai kaveriporukan yhteinen treeni kerran viikossa! Kerro minulle toiveesi, niin yritän vastata siihen parhaani mukaan.

Valmennus on aina sijoitus omaan hyvinvointiin ja se sijoitus kantaa pitkälle tulevaisuuteen. Hetken aikaa suurempi panostus itseen maksaa itsensä kyllä takaisin myöhemmin. Kerralla hyvin tehty, omaan elämään sopiva työ ei vaadi jatkuvia korjaustoimenpiteitä, ja tulee siten pitkällä aikavälillä halvemmaksi. Omaa hyvinvointia ei voi rahallisesti mitata, mutta jokainen sijoitus siihen tuo lisää terveitä elinvuosia ja lisää elinvoimaisuutta.


Miten voin auttaa sinua?

Ota rohkeasti yhteyttä! Se ei velvoita mihinkään eikä maksa mitään.

Katso valmennuspalvelutarjontani TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ.

Seuraa myös Ajankohtaista-palstaa etusivulla sekä sosiaalisen median kanaviani, niissä ilmoitan tulevista valmennuksista. Liittymällä uutiskirjeen tilaajaksi saat ajankohtaisuuksien lisäksi vinkkejä hyvinvointisi tueksi sekä motivaatiota tarttua tuumasta toimeen. Uutiskirjeen tilaajaksi pääset liittymään etusivulta.

Tuntuuko, että voisit tarvita apua?
Laita viestiä, niin katsotaan, miten voisin olla avuksi.

FullFocus Coaching - Saila Hilvola

Ilmainen stressinhallinnan työkirja Sinulle, ole hyvä!

Vähemmän stressiä – Enemmän energiaa -työkirja 

auttaa Sinua keventämään stressikuormaasi 

ja keskittymään olennaiseen. Tilaa ilmaiseksi!

Tilaamalla hyväksyt Tietosuojaselosteen.